5B tutustumassa Eduskuntataloon 1. helmikuuta 2019

Kun saavuimme Eduskuntatalon luo, huomasimme ulkona olevan mielenosoituksen ilmastonmuutosta vastaan. Kun menimme sisään ulko-ovesta, saavuimme pienehköön aulaan, jossa suoritettiin turvatarkastus.

Sitten opas otti koko ryhmän mukaansa kierrokselle. Menimme portaat ylös ja saavuimme huoneeseen, jossa oli pienoismallit Eduskuntatalosta ja Pikkuparlamentista.  Opas kertoi meille vähän niiden historiasta.

Kaikkiaan Eduskuntatalossa oli todella arvokkaan näköistä. Viimeinen tila oli täysistuntosali, jossa oli oma henkilökohtainen paikka jokaiselle kansanedustajalle. Salissa ei saanut syödä, joten kansanedustaja voi halutessaan poistua ovesta kahvioon. --- Täysistuntosalissa on kultaisia patsaita. Kaikki esittävät miehiä paitsi yksi, joka esittää nuorta naista lapsi sylissään.   Opas kertoi, että patsas kuvastaa sitä, että lapsissa on tulevaisuus. Eduskuntatalossa on myös kirjasto, lehtienlukutila sekä kuntosali ja poreallas. Kaiken kaikkiaan eduskunnan työntekijöillä varsinkin kansanedustajilla on aika luksustyöpaikka.                                                                   

Helmi

Eduskuntatalon pääovien edessä näkee 14 pylvästä ja 46 porrasta. Eduskuntatalossa työskentelevät pääsevät suoraan pääovista mutta jos haluaa vierailla, niin joutuu käyttämään sivuovea, sillä siellä on turvatarkastus. Eduskuntatalossa sijaitsee myös pater noster –niminen hissi. Erikoista hississä on se, että siinä ei ole lainkaan ovia, siis sinne vain hypätään kyytiin, mutta se on pelkästään siellä työskenteleville. Istuntosalissa on sokerikatto, jotta siellä kuuluisi paremmin. Valtiosalissa on patsaita kaikista presidenteistä jotka ovat myös toimineet puhemiehinä.                                                                                                                                  

Emil

Eduskuntatalossa on paljon huoneita ja  henkilökuntaa. Eduskuntatalossa on 200 kansanedustajaa ja  heidän sihteerinsä. Alun perin Eduskuntatalo oli suunniteltu 400 ihmiselle mutta nyt siellä on yli 1000. Eduskuntataloa on laajennettu paljon. Eduskuntatalon lattialla on mosaiikkikuva, jonka jokaisella reunalla on yksi symboli: tehdastyö, maanviljely, merelläkäynti ja metsätyö. Eduskuntatalon valtiosalin seiniä koristavat patsaat, jotka kuvaavat presidenttejä, jotka ovat olleet myös puhemiehiä. Istuntosalissa on jokaiselle kansanedustajalle oma paikka. Istuntosalissa on isot katsomot, joihin pääsy on maksutonta. Istuntosalin pisin puhe on kestänyt kuusi tuntia. Onneksi nykyään on sääntö, että istunnon pitää loppua keskiyöllä. Istuntosalin katossa on sokerista tehtyjä levyjä, jotka toimivat äänieristeinä. Salin seinillä on kullattuja patsaita, jotka kuvastavat uskoa, toivoa ja  tulevaisuutta.

Eduskuntatalon ulkopuolella on pylväitä, jotka kuvastavat sitä, että Suomi kuuluu Länsi-Euroopan kulttuuriin. Eduskuntatalon arkkitehti rakasti symmetrisyyttä , joten jokainen huone on melkein symmetrinen.  Eduskuntatalossa on myös yksi Helsingin viimeisiä pater noster –hissejä, joka kulkee koko ajan neliönmuotoista reittiä. Hissi toimii vähän niin kuin lasketteluhissit eli se liikkuu koko ajan ja siihen pitää mennä ja poistua hyvin nopeasti.

Kiira