Valitse sivu

Viisitoista lukiolaista sekä heidän opettajansa Hannele Ahonen ja Emmanuelle Fémeli suuntasivat toukokuun alussa keväiseen Pariisiin. Tarkoituksenamme oli tutustua entistä paremmin kaupunkiin, sen museoihin, historiallisiin rakennuksiin sekä kuuluisiin ranskalaisiin taiteilijoihin ja kirjailijoihin. Vaikka aikataulumme oli täynnä ohjelmaa, meille jäi myös paljon vapaa-aikaa, jota vietimme muun muassa shoppaillen, kahviloissa istuskellen ja kavereiden kanssa hauskaa pitäen. Matka oli onnistunut sekä oppilaitten että opettajien mielestä, ja kehotammekin kaikkia osallistumaan kurssille ensi vuonna.

Nina Gustafsson 11B