Ajankohtaista

Uutiset

Pesäpallo-ottelu ysit vastaan opet

Tänään pelattiin jännittävä ja tasaväkinen ysit vastaan opet pesäpallo-ottelu. Ysit osoittautuivat pisteen verran paremmiksi lopputuloksella 9-8, mutta opettajat antoivat hyvän vastuksen. Ensi keväänä saattaa olla jo opettajien vuoro voittaa kahden…

Vierailu Viikin kampukselle

9B-luokan oppilas Kerttu Mäkipää ryhmineen on päässyt Spring-ideakilpailun finaaliin ideallaan, jossa sinileviä eli syanobakteereja hyödynnetään hiilen sidontaan. Kerttu ja biologian opettaja Sini kävivät Helsingin yliopiston Viikin kampuksella tapaamassa mikrobiologian tutkijoita,…

8. luokat Taidetestaajina EMMA:ssa

Kahdeksasluokkalaiset kutsuttiin EMMAan tutustumaan taiteen avulla vaikuttamiseen. Ensin Otto Karvonen kertoi taiteilijan työstä, sitten katsottiin näyttely ja vihdoin päästiin itse tekemään vaikuttava juliste, joka jäi loppupäiväksi näyttelyyn.
Kaikki uutiset näkyvillä.

Tapahtumat

Tällä hetkellä ei ole tulevia tapahtumia.