Historia

Koulun historia

1938 Catherine Servé perusti Helsinkiin ranskankielisen leikkikoulun.

1947 Leikkikoulu oli kaksivuotinen ja sen jatkoksi perustettiin nelivuotinen ranskankielinen alkeiskoulu (= kansakoulu).

1949 Perustettiin Ranskalaisen koulun ystävät ry.

1953 Tehtiin ensimmäinen oppilaiden opintomatka Ranskaan.

1954 Ranskalaisen koulun ystävät ja Suomi-Ranska Yhdistys perustivat Ranskalaisen koulun kannatusosakeyhtiön, joka ylläpiti koulua sen valtiollistamiseen saakka. Sen osakkaaksi tuli myös Ranskan valtio.

1956 Syksyllä Helsingin ranskalais-suomalaisen yhteislyseon 1. luokka aloitti toimintansa ja samana vuonna valmistui arkkitehti Aino Kallio-Ericssonin suunnittelema Laivurinkadun koulutalo.

1957 Vuoden alusta koulurakennuksessa aloitti neljä kansakoululuokkaa rinnakkaisluokkineen ja ns. 0-luokka. Kannatusosakeyhtiö ryhtyi yksivuotisen leikkikoulun ylläpitäjäksi. Myös ne saivat tilat Laivurinkadun talosta.

1964 Koulu lähetti maailmalle ensimmäiset ylioppilaansa.

1977 Helsingissä siirryttiin peruskoulujärjestelmään. Koulu valtiollistettiin ja se sai nykyisen nimensä ja rakenteensa. Ranskalaisen koulun ystävät ryhtyi leikkikoulun ylläpitäjäksi. Arkadiankadulta saatiin koululle lisätilaa.

1979 Koko lukio ja yläaste siirtyivät Arkadiankadulle.1994 Koulu muutti Munkkivuoreen arkkitehti Toivo Korhosen suunnittelemaan Munkkivuoren yhteiskoululta vapautuneeseen taloon ja arkkitehti Aarne von Boehmin suunnittelemaan uudisrakennukseen.

Rehtorit

  • Lars Frösén vuoteen 1956
  • Jarmo Anttila 1956-1993
  • Markku Mansner 1993-2001
  • Najat Ouakrim-Soivio 2001-2005
  • Riitta Liimatainen 2005-2016
  • Kari Kivinen 2016-2020
  • Sanna Kivinen 2020-2021
  • Najat Ouakrim-Soivio 2021-

LYHYT HISTORIIKKI