Esikoulun ja leikkikoulun jatkokertomus – Tarina pikku kääpiöstä

Tämän vuoden teemasta innostuneina, koulun nuorimmat koettelivat kirjailijan siipiään ja ryhtyivät tarinankertojiksi kirjoittamalla jatkokertomuksen. EsiA luokka aloitti tarinan, jota muut luokat jatkoivat kukin vuorollaan. Jännittäviä juonenkäänteitä sisältävässä kertomuksessa on mukana myös kuvitus, johon jokainen lapsi osallistui yksin tai yhteistyössä ryhmänsä kanssa. 

Tarina kertoo kääpiöstä, joka asuu metsässä vanhempiensa kanssa. Hän viettää päivänsä tutussa pikkumetsässä Suomessa kuusten ympäröimänä. Hänen suuri haaveensa on nähdä maailmaa ja eräänä aamuna hän rohkaistuukin ja lähtee kohti suurta seikkailua. Kääpiö saapuu Helsinkiin, jossa hän tapaa kaksi ystävällistä lasta, jotka ryhtyvät hänen oppaikseen. Mitä sitten tapahtui, sen voitte lukea kertomuksesta, joka löytyy tästä linkistä. 

Jännittäviä lukuhetkiä! 

l’histoire du petit nain