Mitkä ovat näkökulmastasi koulumme vahvuudet?
Oppilaat. Täällä on ihan mahtavat oppilaat, ja se on oikeasti parasta tässä työssä. Rehtori tosin harvoin näkee oppilaita arkisissa asioissa, mutta silloin aikoinaan, kun päätin haluta tulla tänne takaisin, oppilaat olivat ehdottomasti avainasemassa. Toinen hyvä puoli tässä koulussa on ranskan kieli ja kulttuuri. Kolmas on se, että tämä on koulu, jossa on aina ymmärretty kaikenlaista erilaisuutta. Ihmisten moninaisuus, ja en tarkoita vain kieli- ja kulttuuritaustaa, vaan kaikenlaista moninaisuutta, on ollut rikkaus. Nämä kolme asiaa tekevät mielestäni tästä koulusta poikkeuksellisen.
Mainitsit, että halusit todella paljon tulla takaisin kouluumme? Miksi?
No, varmaan sen takia, että kun olin täällä ensimmäisen kierroksen (vuosina 1992-2005), olin aika nuori, vähän yli kolmekymppinen. Näin jälkeenpäin ajatellen en ymmärrä, miten pärjäsin, koska niin moni asia oli uutta. Sitten, kun lähdin ihan eri töihin, rupesin jälkeenpäin miettimään, kuinka hyvällä onnella olin pärjännyt. Kun sitten näin myöhemmin, että täällä oli paikka haussa, en halunnut mitään niin paljon kuin tätä työtä, ja ajattelin, että tällä työkokemuksella ja teoreettisella osaamisella haluan palata kouluun, joka on minulle idea koulusta. Koulumme on minulle kuin Platonin ideaopin idea koulusta. Olenkin kiitollinen siitä, että sain palata tänne näiksi kolmeksi vuodeksi. Halusin tähän työhön, vaikka tiesin, että remontti on kesken ja rahoituskin niukka.
Onko lähtösi takana ajatus siitä, että nyt on kaikki työt tehty, ja seuraava haaste odottaa?
Minun täytyy sanoa, että ei todellakaan ole kaikki työt tehty. Nyt täällä alkaa semmoinen herkutteluvaihe, että kaikki perusasiat ovat todella hyvässä kunnossa. Meillä on hyvät rakenteet ja oikeat ihmiset oikeissa tehtävissä. Perustyö on siis tehty, ja nyt erityisen kiinnostava, iso ja pitkäjänteinen työ, johon voi keskittyä, on ranskan kielen opetuksen kehittäminen. Se on perusasia koulumme toiminnan kannalta, mutta myös sellainen, jossa tulee katsoa ala- ja yläkoulun sekä lukion muodostamaa kokonaisuutta. Se on tehtävä, jossa seuraajani pääsee oikeasti todella mielenkiintoisten asioiden äärelle.
Viime kesänä minulle vinkattiin Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen koulutuksen arvioinnin tenure-professuurista, joka oli tulossa hakuun. Professuuri osuu omaan erikoisalaani, joka on nimenomaan koulutuksen arviointi ja sen arviointi, miten suomalainen koulutusjärjestelmä toimii ja kuinka tasa-arvoinen se on. Siinä on vielä kehitettävää: varsinkin perusopetuksessa on paljon sellaista, joka ei tuota yhdenvertaista ja tasa-arvoista perusopetusta.
Olin yllättynyt yhteydenotosta, sillä en ollut viimeiseen kolmeen vuoteen tehnyt mitään tutkimukseen liittyvää. Kun hain ja kuulin, että virkaan oli 24 kansainvälistä hakijaa, totesin, että ‘okei, se oli nyt tässä’. Ajattelin lähteväni niin takamatkalta, varsinkin, kun en ollut julkaissut viimeiseen kolmeen vuoteen juuri mitään, ettei minulla ollut mahdollisuuksia saada virkaa. Sitten hämmästyin, kun ennen joulua sain viestin, että olin päässyt short-listalle, eli minut oli valittu viiden ehdokkaan joukkoon, jonka paperit lähetettiin kansainväliseen arviointiin. Kun kuulin neljän muun ehdokkaan nimet, ajattelin taas, että ‘tämä on nyt tässä’. Ennen hiihtolomaa sain kuitenkin kutsun työhaastatteluun ja pitämään tutkimuspuheenvuoron. Minun täytyy sanoa, että olen vieläkin hämmentynyt siitä, että tulin valituksi, varsinkin ottaen huomioon muut hakijat, jotka ovat kansallisesti todella kovia nimiä. Ajattelin, ettei minulle enää tässä iässä tulisi enää muita mahdollisuuksia. Ajattellin, että jos haluaisin vielä jonkinlaisen akateemisen uran, niin sen aika olisi nyt. Tämän takia siis päädyin tähän ratkaisuun, joka ei ollut helppo. Päästyäni työhaastatteluun aloin kypsyttelemään ajatusta siitä, että kävisi näin, ja siis tämä on ollut vaihtoehtojen tasapainottelua, mutta päädyin lopulta tähän ratkaisuun juuri siksi, että ajattelen tämän olevan ainutlaatuinen mahdollisuus.
Mihin toivoisit voivasi vaikuttaa uudessa työtehtävässäsi?
Varmaan juuri tähän koulutuksen tasa-arvon toteutumiseen. Menen töihin yksikköön, joka tekee esimerkiksi Suomen PISAt tai TIMMSit, matematiikan kansainväliset oppimistulokset, tai PIRLSit, joissa arvioidaan lukutaitoa omalla äidinkielellään. Toivoisin, että kouluissa voitaisiin käyttää näitä tutkimustuloksia paremmin. Meidänkin koulumme osallistuu kansainvälisiin tutkimuksiin, ja toivon, että näitä tuloksia voitaisiin käyttää opetuksen laadun parantamiseen sekä siihen, että olisimme enemmän tietoisia siitä, mitä meidän pitäisi voida parantaa, jotta opetuksemme ja oppilaidemme oppiminen olisi parempaa. En kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi rankata itsemme, sillä se ei ole olennaista, vaan meidän pitäisi yrittää käyttää niitä tuloksia paremmin koulutasolla.
Toivoisin sitä myös siksi, että tiedämme, että Suomessa peruskoulutus tuottaa epätasa-arvoa aika monissa kohdissa, kuten kieli- ja kulttuuriryhmien sekä sukupuolten välillä. Lisäksi on alueellista epätasa-arvoa, ja perheen sosioekonomisen taustan vaikutus oppimistuloksiin. Kuluneen vuosikymmenen aikana koulutuksessa on esiintynyt enemmän ja enemmän periytyvää epätasa-arvoa. Toivoisin siis, että vaikka puhumme paljon tästä ilmiöstä, voisimme myös toimia. En osaa vielä sanoa, mitä nämä toimenpiteet olisivat, mutta kyllä nyt olisi aika tehdä jotain ennen kuin tilanne repeää ihan hurjasti. Olemme siis tilanteessa, jossa kunnissa, kouluissa ja alueilla tulisi miettiä, että mitä tämä meille tarkoittaa.
Mitä mahdollisuuksia koulutukseen kohdistuu tulevaisuudessa?
Edustan itse sitä sukupolvea, jolle koulutus oli oikeasti paremman työelämän mahdollistaja. Se oli mahdollisuus edetä perheen antamista lähtökohdista eteenpäin. Kun olin lapsi ja nuori, Suomi oli kuitenkin vielä aika luokkayhteiskunta, jossa synnyttiin johonkin tiettyyn sosioekonomiseen taustaan, ja sitten siinä suunnilleen edettiin. Koulutus on mahdollistanut suomalaisessa yhteiskunnassa sen, että ikäpolveni lähti rikkomaan luokkayhteiskunnan rajoja. Tiettyyn perhetaustaan synnyttiin, mutta sitten koulutuksella oli mahdollista edetä. Huolestuttavaa kuitenkin on mielestäni se, että tutkimustulokset ovat osoittaneet, että koulutus ei enää merkitse alle 25-vuotiaille nuorille oikeastaan mitään. On niin paljon sellaista, mitä voi tiettyyn rajaan asti tehdä ilman koulutusta. Nyt kun meille on tullut 18–25 -vuotiaiden osaamista tutkivat PIAAC-tulokset, niin ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen nuorten osaamistaso on heikompi kuin aiemman sukupolven. Myös uutisissa on puhuttu paljon siitä, että nuorten aikuisten osaamistaso on laskenut tosi paljon, ja tämä on ihan totta. Tämän takana on mielestäni se, että asenteet koulutusta kohtaan ovat tosi heikot, ja siitä olen oikeasti huolissani. Ajatellaan, että kaikki muu on tärkeää, mutta opiskelu ja työskentely hyvän opiskelupaikan eteen ei. Tämän muutoksen tekeminen on mielestäni hyvin vaikeaa, sillä se ei ole muutos, joka voidaan tehdä kouluissa, vaan se tulee tehdä kautta linjan yhteiskunnassa. Tämä on siis mielestäni iso yhteiskunnallinen haaste ja kysymys.
Näetkö kuitenkin, että koulutukselle on myös jotain hyviä mahdollisuuksia?
Uskon suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja korkealaatuiseen opettajakoulutukseen. Kaikki, mitä olen tässä listannut, on tapahtunut aika lähiaikoina. Uskon siis siihen, että jos saadaan yhteiskunnalliset asenteet muokattua, ikään kuin kaikilla tasoilla kellot soimaan, voimme saada muutoksen aikaan eikä mitään ole menetetty. Vaikka mainitsinkin, että oppimistuloksissa näkyy laskeva trendi, niin silti tulokset ovat ihan hyvällä mallilla.
Tulevaisuudesta menneisyyteen, onko jotain, mitä toivoisit, että olisit viime vuosiesi aikana rehtorina tehnyt toisin?
Työni on ollut pitkälti lähinnä palikoiden järjestelyä oikeaan järjestykseen, ja siis on kauhean vaikeaa sanoa, että mitä olisin halunnut tehdä toisin. On ollut remonttia ja takaisinmuuttoa ja paljon arjen rakentamista. Minuun ihmisenä liittyvä asia on se, että koulumme, jossa olen ollut töissä 16 vuotta, herättää minussa hirveästi intohimoja. Ajattelen siis, että minun olisi ehkä pitänyt suhtautua tähän kouluun hieman vähemmän intohimoisesti, sillä jos johonkin suhtautuu hirveän intohimoisesti, ei välttämättä näe sitä vauhtia, jolla edetään, tai sitä, kuinka paljon asioita tapahtuu. Se ei ole aina viisasta, ja on aika kuluttavaa ihmiselle. Siis olisi ehkä ollut viisasta malttaa hidastaa vähän, mutta tiedän, että vauhti tuli nimenomaan siitä intohimosta. En kuitenkaan usko, että vaikka lähden, niin tämä intohimo katoaa mihinkään. Varmaankin samalla tunteen palolla jatkan tästä eteenpäin.
Mikä on lempimuistosi tästä koulusta?
Minulla on niitä ihan hirveästi, ja suurin osa niistä liittyy arkiasioihin, varsinkin oppilaiden kohtaamiseen. Uusi lempimuistoni on varmaankin viime kesä, jolloin meitä oli paikan päällä noin reilu kymmenen, ja me teimme muuton takaisin Raumantielle kesäkuun alusta elokuun viidenteen päivään saakka. Me tulimme tänne joka aamu kahdeksalta, opehuoneessa oli tehtävänanto, ja kaikki lähtivät töihin. Sitten, iltapäivällä talouspäällikkömme Margareta tai apulaisrehtorit juoksivat kanssani koko talon läpi, ja katsoimme, mitä on tehty ja mitä ei. Me puuhasimme tänä aikana kaikenlaista. Se yhteinen halu saada tämä kouluun muutto valmiiksi ennen oppilaiden tuloa on ehkä lempimuistoni. Halu oli niin suuri, että viimeisenä päivänä me juoksimme saadaksemme kaikki tavarat paikoilleen.
Onko jokin jälki, jonka koet jättäneesi kouluumme tai jonka tänne haluaisit jättää?
Toivon toki, että olen jättänyt jonkinlaisen jäljen tänne. Siinä auttaa toki se, että täällä koulussa on paljon oppilaita, joiden vanhemmat ovat olleet minun oppilaitani, tai joiden isovanhemmat tunnen aika hyvin, ja luulen että jälki tuleekin siitä, että he tuntevat minut ja minä heidät. Toisaalta, ajattelen myös, että minulle uudet ihmiset ovat ehkä tässä kolmessa vuodessa oppineet tuntemaan minut. Jotenkin luulen, että jos jollain hyvällä tavalla jään jonkun ihmisen mieleen, niin se on paras jälki, jonka voin jättää. Aikanaan joku sanoi minulle, että parasta, mitä hänestä voisi sanoa on se, että hän oli hieno mies, ja ajattelen, että se on aika hienosti sanottu. Siispä ajattelen, että jos jollekin jää se ajatus, että ’se oli ihan hyvä reksi’, niin mielestäni se on paras jälki, jonka saatan tänne jättää.
Mikä on ollut rehtoriaikanasi isoin asia?
Varmaan remontin läpivienti ja sen jälkeinen takaisin muutto. Miettikää, että minunlaiseni pesunkestävä kasvatustieteilijä on istunut kaiken maailman kokouksissa sähköistä ja kaapeloinnista. Olen oikeasti oppinut työmaakokouksissa ihan valtavasti, ja ymmärrys siitä, kuinka asiantuntevaa väkeä täällä on ja kuinka paljon voin oppia viisaammiltani, on ollut hirveän hyvä oppimiskokemus. Ison peruskorjaushankkeen läpivienti ja muuton toteuttaminen todella tiukalla aikataululla olivat molemmat todella tärkeitä minulle. Olen iloinen siitä, että saimme sen kunnialla vietyä läpi tämän kaiken muun arjen keskellä.
Onko sinulla jotain neuvoja, joita antaisit seuraajallesi?
Ihan hirveästi, mutta toisaalta ei ollenkaan. Ehkä kuitenkin toivon hänelle, että hän saisi aloittaa oman työnsä puhtaalta pöydältä. Koulussamme on paljon kaikkea, ihanat sidosryhmät ja hyvä henkilökunta, ja paljon kaikkea työkaluja, ja siis toivon, että hän voisi näiden avulla itse ensin tutustua kouluumme, ja sitten määrittää, mihin suuntaan hän haluaa tätä koulua lähteä viemään. Siispä toivoisin hänelle puhdasta työpöytää, ja rohkeutta kuulla omaa ääntään, ja rohkeutta lähteä viemään kouluamme omasta mielestään oikeaan suuntaan.
Iivari Mantere, Maija Iissalo, Alisa Alhonen
